«« Takaisin

Vankilamurha 1954 Hämeenlinna

Kiehtova Murhamysteeri Hämeen linnan kupeessa sijaitsevassa historiallisessa Vankilamuseossa.

8.10.1954, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinnan poliisilaitos

Poliisilaitoksen puhelin soi klo 13.20. Saatte hyvin epämääräisen soiton vankilasta. 
Vanginvartija Lars Lehtosen äänensävystä päätellen pahin on tapahtunut… Lehtosen mukaan yksi vangeista on löytynyt kuolleena. Hän on hyvin järkyttynyt, eikä pysty vastaamaan yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiinne. 
Ainoa asia, mitä hän toistaa on: ”Saapukaa äkkiä! ”

Koska asia on vakava ja kyseessä on Hämeenlinnan pahamaineinen sellivankila, päätätte lähteä tarkistamaan tilanteen paikan päälle useamman jalkapartion voimin. Olettehan jo pitkään haaveilleet pääsystä piinkovaan rikosyksikköön, pois siirtolaisten ja taskuvarkaiden kurittamisesta. Tässähän voisi olla teidän näytön paikkanne…

Mitä tarkkaan ottaen tapahtuu, kuka on syyllinen ja ennen kaikkea – ketkä partioista saavat ratkaistua historian tarinoihin pohjautuvan mysteerin…!?

Murhamysteeriä ratkotaan tableteille ilmestyvien vihjeiden avulla Vankilan sisätiloissa, eri kerroksissa, selleissä ja kellaritiloissa. Toteutus pientiimeissä, suositus 2-3 hlö/tiimi. Ryhmäkoon suositus max 50 hlö.

Kokonaiskesto alkuohjeistuksen kanssa noin 1,5 tuntia.
Murhamysteerin hinta 650 eur / 10 hlö + 45 eur / lisählöt + alv 25,5%
Hinta sisältää järjestelyt, juonnon ja ohjauksen, tabletit, kirjalliset materiaalit, murhamysteerin, puheäänentoiston ja vastuuvakuutuksen.

+ Vankilan (Museovirasto) sisäänpääsymaksut ja tilavaraus
Mikäli ohjelma toteutetaan Vankilamuseon aukioloaikojen ulkopuolella, veloitetaan avoinna pidosta tuntiperusteinen vahtimestarimaksu.

Jaa tämä palvelu

«« Takaisin

Hinta:

650€ / 10 hlö + 45€ / lisählöt

+ alv 25,5%

Kesto:

1,5 h

Ryhmäkoko:

suositus 10 - 50 hlöä