Murhamysteeri Tolkkilassa

Murhamysteeri – kiehtova mobiiliseikkailu oman elämänsä agenteille.

Eletään vuotta 1924.
Värälän kartanon – joka sittemmin Tolkkilaksi nimettiin – päärakennus on juuri valmistunut ja isäntä Uno Bask on päättänyt kutsua ystävänsä sekä lähialueen silmäätekevät juhlimaan pitkän urakan valmistumista kanssaan. Juhlat ovat parhaillaan käynnissä ja ilotulitus on juuri alkamaisillaan. Yhtäkkiä kartanon sivupihalta kuuluu hätääntynyttä huutoa. Yksi vieraista on löytynyt kuolleena.

Mitä tarkkaan ottaen on tapahtunut, kuka on murhaaja ja ennenkaikkea – ketkä etsivätiimeistä saavat ratkaistua mysteerin ennen kuin on liian myöhäistä…!?

Murhamysteeriä ratkotaan tableteille ilmestyvien vihjeiden avulla kartanon sisätiloissa sekä piharakennuksissa eli ohjelman aikana piipahdetaan myös ulkona.

Toteutus pientiimeissä, suositus 2-3 hlö/tiimi. Ryhmäkoon suositus max 50 hlö.

Kokonaiskesto alkuohjeistuksineen noin 1,5 tuntia.
Hinta 650 eur / 10 hlö + 45 eur / lisählöt + alv 25,5 %
Hinta sisältää ohjaajan, tabletit, järjestelyt, murhamysteerin ja vastuuvakuutuksen.

Murhamysteeri edellyttää tilavarausta ryhmälle Tolkkilan kartanolta ja soveltuu siten parhaiten kokousryhmille, pikkujouluihin ja virkistyspäiviin.

Jaa tämä palvelu.

Kuvia tapahtumista

LISÄÄ SAMAN RYHMÄN PALVELUJA

1-3 h10-200 hlöä

Hämeen keskiaikaisella linnalla järjestät tyylikkäät iltatilaisuudet historiallisessa ympäristössä.

20250129145529
1,5 h10 - 50 hlöä

Murhamysteeri - kiehtova mobiiliseikkailu kaikille oman elämänsä agenteille.

20241209094424
1,5-2 hsuositus 10 - 100 hlöä

Murhamysteeri - kiehtova mobiiliseikkailu kaikille oman elämänsä agenteille.

20241203160738
1,5-2 hsuositus 10 - 100 hlöä

Kiehtova murhamysteeri Turun historiallisessa linnassa - kaikille oman eämänsä agenteille.

20231106233527
1,5-2 hsuositus 10 - 300 hlöä

Murhamysteeri - kiehtova mobiiliseikkailu kaikille oman elämänsä agenteille.

20230125132120
1,5 hsuositus 10 - 100 hlöä

Murhamysteeri Verkatehtaalla - kiehtova mobiiliseikkailu oman elämänsä agenteille.

20230120162506
noin 2 hToteutustilasta riippuen 10 -100 hlö

Luova Paint and Wine -maalaustyöpaja ryhmille virkistyspäiviin ja kokouspäivän oheisohjelmaksi.

20220204190826
noin 1,5 h10-100 hlö

Joulupukin avain on kadonnut! Pystyttekö TE pelastamaan joulun ja ratkaisemaan mysteerin ajoissa?!

20210916083352