Luontoliikunnan täyteinen retkipäivä, ihan pihalla.
Tervetuloa Lahteen viettämään kesäpäivää – ihan pihalla!
Päivä sisältää sopivasti liikettä niin ylä- kuin alakropallekin ja kulutetut kalorit otetaan tietenkin takaisin päiväänne räätälöityjen tarjoilujen kera. Kirsikkana kakun päällä, annamme stressitason laskea ja mielen rentoutua luonnossa liikkuessa – niin Salpausselän metsien siimeksessä kuin Vesijärven lempeillä alloillakin.
Retkelle lähdemme Lahden Urheilu- ja messukeskuksen läheisyydestä tai muusta sovitusta kohteesta, esim. Solo Sokos Hotel Seurahuoneen edustalta.
Pyöräilyreittimme risteilee Salpausselän harjumaastossa helppoja retkeilyreittejä mukaillen, kokonaismatkan ollessa noin 8-10 km.
Vauhti pidetään aina maltillisena koko ryhmä huomioiden – kaikki pärjäävät mukana!
Pyöräilyn päätteeksi saavumme Messilä Campingin upealle hiekkarannalle.
Messilässä rentohenkinen lounas rantaravintolassa tai tauko kevyemmän purtavan ja jäätelön kera. Ja kun aika on siihen kypsä, vaihdamme alle kajakit ja suuntaamme ajatukset vesille.
Melomme rantoja mukaillen takaisin kohti lähtöpaikkaa, kokonaismelontamatkan ollessa noin 6 km.
Retki on mahdollista päättää joko lähtöpaikkaan tai voimme meloa Mukkulan kartanon rantasaunalle, jossa päivä jatkuu saunomisen ja uinnin parissa.
Aiempaa kokemusta lajeista ei tarvitse olla. Kokeneiden pyöräily- ja melontaohjaajien opastuksella tekniikan perusteet tulevat turvallisesti tutuiksi. Kalustonamme pyöräilyssä on laadukkaat Trek Farley 5 fatbiket (ei sähkö-) ja melonnassa vakaat Dag yksikkö- ja kaksikkokajakit tai 5-8 hlön suurkanootit.
Retken kokonaiskesto noin 4h ruokatauon kanssa.
Retken hintaan sisältyy aina valmistelutyöt ja aktiviteettikaluston kuljetukset, ammattitaitoiset ohjaajat, laadukkaat ja huolletut välineet, kaikki tarvittavat varusteet (melat, liivit, aukkopeitteet, kännykkäpussit, kypärät, mahdolliset valot jne.) sekä lain mukainen vastuuvakuutus.
Retken hintaan sisältyy tervetulosnapsit (alkottomat tottakai) ja juomavesi/mehu.
Varattavissa myös tulokahvit ja sämpylät, lounas Messilä Campingin rannassa sekä retken päätöstarjoilut halutessanne ja sauna.
Lue lisää Salpausselän alueesta.
Tutustu Vesijärveen.