Amazing Race Jr Vanajanlinna

Amazing Race Jr -Vanajanlinna on suuren suosion saavuttanut liikunnallinen tiimiseikkailu, jossa joukkueet kohtaavat Vanajanlinnan lähiympäristöön sijoitettuja tiimitehtäviä, kassakaappeja, lukittuja salkkuja ja kätköjä.

Amazing Race Jr -Vanajanlinna on vauhdikas joukkuekilpailu, jossa tavoitteena on löytää annettujen tehtävien avulla maali ja selviytyä sinne ensimmäisenä. Ohjelman aikana joukkueet kohtaavat kassakaappeja, lukittuja salkkuja, arvoituksia, kätköjä ja monipuolisia tiimitehtäviä.

Kilpailu ei ole kuitenkaan vain juoksukilpailu hikikarpalot otsalla, vaan voittamiseen tarvitaan vahvaa tiimityötä, työnjakoa, ongelmanratkaisutaitoa ja ehkäpä ripaus Hannu Hanhen tuuriakin.

Vaikka Amazing Race Jr Vanajanlinna on liikunnallinen oheisohjelma, peruskunnolla pärjää oikein hyvin ja joukkueet voivat tehdä myös hieman sisäistä työnjakoa. Kaikki pärjäävät mukana!

Ohjelman lomassa osallistujat pääsevät myös tutustumaan Vanajanlinnan historiallisiin rakennuksiin ja pihapiiriin. Kirjallisen kilpailumateriaalin lisäksi joukkueilla on – hieman toteutettavasta versiosta riippuen – käytössään myös kamerat ja gps:t.

Suuremmille ryhmille (70-500) suosittelemme toteutusta rogaining -versiona, jossa joukkueiden tavoitteena ei ole löytää maalia, vaan kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, suorittamalla hauskoja ja monipuolisia haastetehtäviä lähiympäristössä. Rogaining -versiossa joukkueet tekevät alussa itselleen toimintasuunnitelman annettujen haastetehtävien ja kartan avulla. Joukkueet voivat siis omat vahvuutensa huomioiden itse valita, mitä tehtävistä lähtevät suorittamaan ja kuinka lähtevät suurinta pistepottia tavoittelemaan.

Amazing Race Jr Vanajanlinna – tiimiohjelma on ollut vuodesta toiseen virkistyspäivien ja kokousryhmien kestosuosikki ja onkin ollut valikoimassamme jo yli 20 vuotta!

Varattavissa ryhmällenne ympäri vuoden.

Ota yhteyttä, pyydä tarjous ja rakennetaan ryhmällenne hieno ohjelma Vanajanlinnaan!

 

Jaa tämä palvelu.

Kuvia tapahtumista

LISÄÄ SAMAN RYHMÄN PALVELUJA